Takana on reilut kaksi viikkoa uutta elämää. Tiedän, että tällä kerralla onnistun, pysyvästi. Sen fiiliksen vaan tietää kun on tultu jo liian pitkälle, ei ole enää muuta mahdollisuutta kun kääntää kelkka takasinpäin. Olen mä sen ennenkin tehnyt.

En ole varma, mikä on parasta. Se kevyt olo mahassa, kun ei ole mättänyt itseään täyteen sokeria. Vai se kun voi juoda pelkän kahvin, vaikka muut ottavat myös sen munkin. Vai se kun joka lauantai vaaka näyttää pienempiä lukemia.

Blogin tarkoitus on seurata matkaa kohti minää. Lähinnä omaksi ilokseni, on niin mukavaa nähdä pienentyneitä lukemia ja palata välillä ajassa taaksepäin.